Brändin ilmettä esiin tuova tyyli rakentuu yksityiskohdista

Leikkisyyttä, maanläheisyyttä, glamouria vai luonnon rauhaa? Mitä ikinä tilan tunnelmalta kaipaakaan, sen rakentaminen onnistuu oikeiden viherkasvi- ja ruukkuvalintojen avulla.

Alla muutama esimerkki asiakasyrityksistämme, joissa tiloihin haettiin erilaisia tunnelmia vihersisustuksen keinoin.

Ravintola Farougessa tilaan haluttiin glamouria, kullan kimallusta ja luonnollista rehevyyttä. Niinpä suuret ja pienet kasvit sijoitettiin kultaa ja kuparia hohtaviin ruukkuihin.

 

Farougen ruukut kimaltavat kilpaa muun sisustuksen kanssa.

Rastor-instituutin monimuotoisissa toimistotiloissa vihersisustuksella haettiin puolestaan yhteisöllisyyteen ja tehokkuuteen kannustavia elementtejä.

Yrityksen brändivärit ovat suuressa roolissa sisustuksen suunnittelussa – niinpä myös osa kasvialustoista sävytettiin brändivärien mukaisiksi.

Rastor-instituutissa viherkasveja kasvaa seinillä, työtasoilla, käytävillä ja tilanjakajina.

Vihersisustuksen trendinä on jo pitkään ollut kasvien runsaus ja vallattomuus – tiloihin halutaan luoda viidakkomaista tunnelmaa.

Deliberi Tapiolassa korkeat kasvit on sijoitettu näyttäviin, suuriin ruukkuihin.

Ruukuiltakin haetaan runsautta ja persoonallisuutta, kuten Deliberin Tapiolan ja Keskuskadun kahviloiden sisustuksessa näkyy.

Helsingin Keskuskadun Deliberin amppeliruukkuvalikoima on monipuolinen ja leikkisä.

Ympäristöarvot voi tuoda esiin myös ruukkuvalinnoilla

Viime vuosina huoli ympäristön hyvinvoinnista on alkanut näkyä myös viherkasvien ruukkuvalikoimassa. Valmistuksen materiaalivalintoihin kiinnitetään enemmän huomiota, ja sitä myös osataan pyytää suunnittelijoiden puolelta.

Luwasalle ympäristövastuu on tärkeä osa yritystoimintaa. Tämä näkyy jaettuina arvoina myös yhteistyökumppaniemme kanssa. Esimerkiksi seuraavat ruukkumallistot on valmistettu sekä ympäristön resurssit huomioiden että sosiaalinen vastuu kantaen.

Baq-sarjan Naturecast-ruukut on valmistettu metsäteollisuuden ylijäämämateriaaleista, kuten kuivista lehdistä, oksista ja kaarnasta. Ruukut ovat sekä kestäviä että biohajoavia, ja luovat tilaan pehmeän luonnollista tunnelmaa.

Naturecast-ruukut ovat biohajoavia.

Baq-sarjan Nucastruukuissa materiaalina on puolestaan kierrätetty paperi. Kivestä veistetyn näköiset ruukut ovat siis todellisuudessa erittäin kevyitä liikutella ja täysin kierrätettävissä.

Nucast-ruukut on valmistettu kierrätetystä paperista

Luca Lifestyle -sarjan Marrone-malliston ruukut valmistetaan kierrätetystä puusta, ja niiden vedenpitävä sisäosa kierrätetystä muovista. Ja koko Capi-sarjan laaja valikoima on valmistettu vastuullisesti kierrätetyistä materiaaleista, 100 %:n elinikäisellä takuulla.

 

Suosiossa pysyvät tietysti vuodesta toiseen myös perinteiset terracotta-ruukut etenkin tiloissa, joihin haetaan maanläheistä tunnelmaa rauhoittavilla väri-, materiaali- ja kasvivalinnoilla.

Bob the Robotin vihersisustuksessa on käytetty paljon perinteisiä terracotta-ruukkuja.

Viherkasviruukkuja jokaiseen tyyliin

Ruukkuvalikoimastamme löytyy sopivat mallit oli tyylisi millainen tahansa – uskallamme jopa mennä takuuseen siitä.

Vihersisustus Luwasan ruukkuvalikoimasta löytyy malleja jokaiseen tyyliin.

Valikoiman laajuuden vuoksi aloitetaan suunnittelu kuitenkin siitä, mitä tilaltasi toivot niin kasvien, ruukkujen kuin yleisen tunnelman suhteen.

Sen jälkeen suunnittelijamme hakee valikoimista parhaiten sopivat vaihtoehdot aikasi säästämiseksi.

Ja muistathan, että ensimmäinen suunnittelukäynti on aina ilmainen! 

–––

Vihersisustus Luwasa – mukana luomassa tiloja, joissa ihmisen on hyvä olla. Tilaa ilmainen tutustumiskäynti täältä.