Farougen tarina

Farougen konseptin menestysreseptin pohjana on sama raaka-aine kuin monen muunkin maailmalla menestyneen etnisen ravintolan – nostalgia. Vieraassa ympäristössä koti-ikävää hoidetaan kokkaamalla. Koska muistot kodin ruokailuhetkistä usein sijoittuvat lapsuuteen, ne ovat ajan suodattamia, yksinkertaisia. Niin ovat reseptitkin, joita muistojen pohjalta herätellään uudelleen henkiin. Ulkomailla kokataan ruokaa, jota mummo laittoi lapsuudessa, ja sen vuoksi makuelämys on usein autenttisempi kuin kotimaan modernisoituvassa ravintolamaailmassa, pohtii Farougen ravintoloitsija Viviane Daaboul-Kallio.

Farougen tarina alkoi jo 80-luvun lopulla helsinkiläisessä keittiössä, jossa Viviane siskonsa Maggien kanssa poti koti-ikävää Libanoniin. Kotona oli sota, ja sodan keskellä loput perheestä. Kaipuuta hoidettiin yrittämällä herättää henkiin juhlapyhien ruokailuhetkien makuelämyksiä pohjolan kaupungissa, jossa hienoimmankin ruokakaupan vihanneshylly sisälsi vain kiinankaalia, ja eksoottisin mauste oli valkopippuri. Pakkausten tuoteselosteetkin oli painettu kielellä, jota kumpikaan ei vielä osannut.

Ajan myötä keittiöön löysivät tiensä Ruotsista haetut tuoreet yrtit, vihannekset ja mausteet, lukuisia kertoja testatut ja hiotut reseptit, ja ennen kaikkea kunnianhimoinen kokki Aki Kallio, joka umpirakastuneena nuorena miehenä halusi tutustua tulevan vaimonsa, Vivianen, kulttuuriin.

Niin syntyi Farouge. Ensimmäinen ravintola avattiin vuonna 1995. Viimeisin teki paluun kaupunkiin Kasarmitorin kupeeseen muutaman vuoden tauon jälkeen vuonna 2019 yhteistyössä Nohon kanssa. Uusinta Farougea suunnitellessa Vivianella oli selkeä visio: ravintolassa tulee tuntua, näkyä ja maistua elämän syke. Tämän vision pohjalta lähdettiin suunnittelemaan tilojen tunnelmia.

Silkkikasvit tuovat elävyyttä tiloihin, joissa on tunnelmavalaistus

Silkkikasvit hämärän tilan pelastajina

Farougen sisustuksesta vastanneen sisustussuunnittelija Lilli Laineen mukaan tilasuunnittelussa lähtökohtana on aina se, että suunnittelija ymmärtää tilan luonteen eli liiketoiminnan nyanssit sekä yrityksen että sen asiakkaiden näkökulmista. Esimerkiksi ravintoloita suunnitellessa pitää olla hyvin tietoinen siitä, miten työntekijät ja asiakkaat tilassa liikkuvat ja miten sitä käyttävät.

Farougen sisustuksen suunnittelussa oli hyvä ottaa huomioon esimerkiksi se, että epäsäännöllisen säännöllisesti esiintymään saapuvien napatanssijoiden sulavat liikkeet saavat asiakkaatkin hiomaan sheikkaustaitojaan juuri siinä, missä sattuvat istumaan tai seisomaan.

Viviane Daaboul-Kallio puhuu myös puitteiden muokkautuvuuden tärkeydestä. Ravintolaa suunnitellessa ensin on laitettava perusasiat kuntoon, jotta ne voidaan myöhemmin myllätä ympäri uudelleen ja uudelleen aina tarpeen niin vaatiessa.

Valaistuksen suunnittelussa puolestaan on otettava huomioon isojen ikkunoiden tuoman päivänvalon vaihtelu läpi vuodenaikojen. Tiedossa on oltava myös henkilökunnan mahdollisuudet valaistuksen säätelemiseen kesken päivän. Valaistusteknologia on kehittynyt huimasti, ja nappia painamalla on mahdollista tuunata myös valo-olosuhteita vuorokauden aikaan sopivaksi.

Valaistukseen on siis runsaasti vaihtoehtoja, kun yksi sisustuksen osa ovat runsaat huonekasvit. Tunnelmallisen valaistuksen iltaravintolassa kasvivalojen tai muiden kirkkaiden spottien käyttö ei kuitenkaan kulje linjassa muun sisustuksen kanssa, eikä henkilökunnalla aina ole aikaa niitä nappeja painella.

Nämä seikat huomioon ottaen Farougen vihersisustuksessa päädyttiin nopeasti silkkikasvivalikoiman luo. Ne sopeutuvat kaikenlaisiin valo-olosuhteisiin, eivätkä pienestä säikähdä vaikka napatanssitaitoja testaava illallistaja päätyisi sheikkaamaan liian lähelle.

Lilli Laineen mukaan nykypäivänä silkkikasvit ovat ihan toista luokkaa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Tähän ajatukseen yhdymme Luwasallakin täysin – kaukana ovat päivät, jolloin silkkikasveilla tarkoitettiin Tiimarista ostettuja muoviruusuja mummon posliinivaasissa. Nyt tarjolla on aidon näköisiä kasveja joka koossa. Useimmin kysytty kysymys silkkikasveja toimitettaessa onkin: ”Eikö me tilattukaan tekokasveja?”

Farougen tiloihin haluttiin runsasta vehreyttä ja kullan kimalletta. Tilaan tuotiin siis korkeita vuoripalmuja ja kentioita teemaan sopivine ruukkuineen, joista huokuu sekä luonnollisuus että hohtava glamour.

Näyttävät silkkikasvit ja uniikit ruukut ovat varmoja katseenvangitsijoita

Luontoelementit tiloissa kiehtovat käyttäjiä

Luontosuhde kehittyi kiinteäksi jo lapsuudessa niin Lilli Laineen kuin Viviane Daaboul-Kallionkin kohdalla. Lilli oppi perheen kautta rakkauden näyttäviä puutarhoja ja kukkia kohtaan, ja matkailu on luonut syvän arvostuksen vaihtuviin maisemiin. Vivianen varhaisimmat lapsuusmuistot puolestaan ovat kuin satukirjasta – vuorilla nousevan auringon kajossa aamutuulen mukana lenteleviä ohrankuoria isoäidin valmistautuessa päivän aterioiden tekoon pihalla.

Luonnon inspiroiva vaikutus näkyy Lillin työssä sisustussuunnittelijana. Luontoelementtien tuominen tilaan on –no, luonteva– osa suunnitteluprosessia.

Lillin mukaan kasvit virittävät ihmisen visuaalisen aistin eloon: näyttävät asetelmat, viherseinät ja puut – tavallisuudesta poikkeavat elementit urbaanissa ympäristössä – muodostuvat tilassa helposti huomion keskipisteeksi. Voi olla niinkin, että niistä paikka lopulta muistetaan. Ja nykypäivänä niistä tietysti myös sometetaan.

Vivianin työssä ja tavassa kehittää ravintolaansa luonto on kaiken keskiössä. Olemme jokainen osa ympäristöämme, ja jokaisesta ympäristön yksityiskohdasta nousee se syke, jonka Farougessa tunnet. Luonnonoikuiksi kutsutaan poikkeavia asioita, ja juuri niitä Vivian tiiminsä kanssa metsästää – tapoja rikkoa kaavoja, hämmentää, yllättää.

Tarkoituksena on tarjota jokaiselle kävijälle kokemus, joka muistuttaa elämän ennustamattomuudesta, ja siitä, että kaikki me olemme osa suurempaa sykettä. Sellaista, johon on lupa heittäytyä mukaan täysillä, vaikka nautiskelun, naurun ja tanssin muodossa, vehreyden keskellä.


Vihersisustus Luwasa on vihreän taiteen taitaja jo yli 50 vuoden kokemuksella. Millaisia tunteita sinä toivoisit tilojesi herättävän? Pohditaan yhdessä! Tilaa ilmainen suunnittelukäynti täältä.