Kolme vinkkiä viherkasvin hyvinvointiin

Keväällä viherpeukaloita kutkuttaa ja se onkin oivaa aikaa kunnostaa viherkasveja. Ammattilaisiltamme tiedustellaankin usein vinkkejä viherkasvin   optimaaliseen hyvinvointiin, joten kas tässä viherkasvihuoltajiltamme kootut TOP3-vinkit.

1. VIHERKASVI JA OIKEA MÄÄRÄ VETTÄ

Kasvi tarvitsee vettä kuljettaakseen välttämättömiä ravintoaineita juurista lehtien ja kukkien rakennusaineeksi sekä yhteyttämisessä sokerin muodostamiseen. Lisäksi viherkasvi kuljettaa veden avulla ylimääräiset ja turhat aineet pois – aivan kuten ihmisenkin elimistö poistaa kuona-aineita veden avulla.

Oikean vesimäärän määrittely yksittäiselle viherkasville onkin hieman haastavaa , sillä se on monen asian summa ja suurin virhe viherkasvien hoidossa onkin ylikastelu.

LUWASA-menetelmässä eli vesiviljelyssä, viherkasvi voi annostella itsenäisesti tarvittavan määrän vettä käyttöönsä, joten ylikastelu ei muodostu ongelmaksi.

Lue lisää LUWASA-menetelmästä täältä: http://vihersisustus.fi/viherkasvit/

2. VIHERKASVILLE OIKEA MÄÄRÄ VALOA

Eri kasvilajikkeet menestyvät erilaisissa valo-olosuhteissa. Osa menestyy suorassa auringonpaahteessakin ja osa on kehittynyt kasvamaan varjossa. Suurin osa viherkasveista pitää kuitenkin epäsuorasta auringonpaisteesta.

Valitsemme ilmaisilla suunnittelukäynneillämme asiakkaillemme hyvät paikat kasveille ja valo-olosuhteisiin sopivat kasvit sekä suosittelemme lisävalaistusta paikkoihin, joissa ei ole riittävää valoa.

Bob the Robot
Bob the Robot, viherkasvi, Kentiapalmu

3. LANNOITA VIHERKASVI OIKEIN

Multakasvien lannoittaminen on oma juttunsa, sillä kasvumulta saattaa sisältää tarpeeksi lannoitteita jopa muutamaksi kuukaudeksi. Toisaalta muutaman kuukauden jälkeen kasvualustaa tulee lannoittaa, jotta viherkasvi saa tarvitsemansa ravinteet ja hivenaineet kasvun raaka-aineiksi.
Yli- tai alilannoitus johtaa erinäisiin oireiluihin, jotka kertovat mitä ravinnetta on liikaa tai liian vähän, joten oireista kertovia kuvia on hyvä käyttää aiheuttajan määrittelyssä.

Oikeaa lannoitemäärää kokeiltaessa on järkevää lannoittaa ensin kevyesti, sillä alilannoitus on vaarattomampaa. Ylilannoitus taas saattaa tappaa kasvin yhdessä päivässä

LUWASA-menetelmässä käytämme alan kärkikastiin kuuluvia Luwasa-lannoitteita, jotka sisältävät kaiken mitä kasvit tarvitsevat. Vesiviljelyssä oikeanlainen lannoitteiden annostelu ja käyttö on multa-alustaakin tärkeämmässä roolissa, sillä multa sisältää ja säilöö ravinteita sekä toimii puskurina mm. ylilannoitukselle. Oikealla hoidolla tai ohjeistuksella vesiviljely on hoidon osalta ongelmattomampi kasvatusvaihtoehto – kokeile ihmeessä tai anna meidän kokeilla puolestasi!